Se kuuluisa lääkärin laukku? Ei vaan funktionaalisen lääkärin testipussi.
 Moi
Ajattelin hieman vatsa tunnelmistani kertoa. Vatsa oireilee
taas aika voimakkaasti. Hommat pysyy kasassa tällä hetkellä ainoastaan todella
tiukalla ruokavaliolla. Ei maitotuotteita, ei vilja tuotteita, ei tulisia
mausteita yms. Kävin ensin perus terveyskeskus lääkärillä ja otettiin peruskokeet
niin verikokein kuin virtsa ja uloste näyttein. Eipä edelleenkään mitään
löytynyt. Kotiin lähdettiin A4 kokoisen lehtisen kanssa, jossa ohjeita ärtyneensuolen
oireyhtymään. Tämähän nyt oli tiedossa ja oikeastaan kävin siellä halvempien
peruskokeiden toivossa. Sain paperit kouraan ja varasin sitten ajan
funktionaaliselle. Viime perjantaina siellä pyörähdin, tuloksena muovipussillinen
koevälineitä. Allergia kokeita otettiin veristä ja laajan ruuansulatusanalyysin
tarvikkeet sain mukaan. Pitäisi nämä sitten jenkkilään lähetellä. Toivottavasti
olisin kuukauden päästä hieman viisaampi. Epäilen itse suolistoni bakteerikannoissa
olevan hämminkiä. Aika näyttää.
Treeneissä edetään melkoisilla bodari sarjoilla näin
voimanostajaksi. ällä hetkellä progressio perustuu lähinnä intensiteetin
nostoon ja tempo vaihteluun. Viikon päästä otan taas nopeus treenit mukaan ja
volyymi nousee kumien ja riimujen merkeissä. Tämän päivän treeni oli ns. Kevyt
penkki päivä. Laitampa sen näkyviin.
A1. Kapea penkkipunnerrus tangolla 5×5 tempo 4010  
A2. Ylävetotalja leveällä myötäotteella 5×7 tempo 4011
Tauko liikkeiden välissä 30s ja taljan jälkeen 60s
B1. Hauiskääntö tangolla 3×8 tempo 4010
B2. Vipunostot sivuille 3×10 tempo 4010
Tauko liikkeiden välissä 30s ja taljan jälkeen 60s
Vähän huoltavia perään kuten kiertäjäkalvosimet, trap3 ja
takaolkapäitä.
Nopea treeni. Läpi meni hieman yli 30min. Pumppi ja poltto
kyllä aika huumaava, vaikka liikkeitä aika vähän. tuntu mukavan lyhyeltä eilisen kyykky, salkku, tappo, oksennus treenin jäljiltä. Yleisesti mukava ottaa vähän happoja
kehoon pitkästä aikaa. Tekee mukavaa vaihtelua ihan mielenterveydenkin kannalta
ja pukkaa lihasta tällä hetkellä aika perkeleesti. Taitaa jäädä ensi vuonna
alle 93 kiloiset haaveeksi tai sitten ollaan timmissä kunnossa :).