Päivän vinkki

Tänään ollaan kamppailu-urheilun parissa. Vinkkejä aiheen ympärille on tulossa jatkossa lisää, mutta aloitetaan ensin neljästä yleisimmästä ongelmasta voima- ja kestävyysvalmentajan näkökulmasta. Näiden tulisi olla mielestäni aina huomioitu ja ohjelmoitu osaksi urheilijan oheisharjoittelua.

1. Liikkuvuus puutteet
Korostuvat etenkin mattopainissa, potkuissa ja lyönneissä. Ongelmat näkyvät selvimmin liikelaajuuden äärialueiden huonona voimantuottona ja nopeana väsymisenä. Kireydet muuttavat myös liikemekaniikkaa potkuissa ja lyönneissä altistaen loukkaantumisille ja kiputiloille olkapäiden, alaselän ja lonkkien alueilla. Liikerajoitteet heijastelevat myös faskiaverkoston huonosta kunnosta, joka toimii kehon nopeana signalointijärjestelmänä sekä elastisen energianvälittäjänä. Taloudellisuus ja liikenopeus tippuu. Loukkantumisten riski kasvaa.

2. Isometrisen voiman puute
Pystyottelussa tämä näkyy suojauksen heikkoutena ja lyöntivoiman nopeana alenemisen ottelun edetessä. Pystypainissa ja matolla isometrinenvoima on yksi ratkaisevimpia tekijöitä ottelun kääntämiseksi itselle. Suuren isometrisen voimakapasiteetin urheilija pystyy toimimaan väsymättä pidempään ja tekemään nopeat liikkeet terävästi. Isometrisen voiman harjoittelu on oheisharjoittelussa yksi kaikkein rajuimmin laiminlyötyjä alueita. Milloin itse tein viimeksi isometrisen jännityksen failureen asti?

3. Takaketjun voiman puute
Takaketju tuottaa kehon isoimmat voimat ja mahdollistaa suurimman voiman välityksen. Paljon käytetyt ottelu asennot vievät helposti työtä pois takaketjulta ja toiminta häiriintyy tai heikkenee. Tämä pitää ehdottamasti huomioida oheisharjoittelussa.

4. Anaerobinen tehontuotto ja kapasiteetti
Energiantuottosysteemien ykkösprioriteetit löytyvät alaktiselta ja laktiselta alueelta riippuen kamppailulajista. Kaikkein tehokkaammin näitä voi kehittää oikein suunnitellulla oheisharjoittelulla yhdistetty lajinomaisiin harjoituksiin. Se joka jaksaa painaa pisimpään ja palautuu parhaiten erätauoilla sekä matsien väleissä on lähellä voittoa.

Ylhäällä kuvassa Rebel Liftersin valmennettava Tuomas Kokkonen, joka edustaa lukkopainin ja BJJ kirkkainta kärkeä Suomessa.

——-
Valmennukset heikki(at)rebellifters.fi tai www.rebellifters.fi